perjantai 12. elokuuta 2016

S/y Lintu matkalla kohti välimerta

S/y Lintu suuntaa tällä hetkellä kohti välimerta. Määränpäänä on Sardinia ja Porto Cervo.
Linnun matkaa voi seurata Marine Trafficistä.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tullimiesten vierailu Linnussa Juhan kertomana



Englannin kanaalissa Lintu kohtasi sota-aluksen näköisen harmaan tullilaivan, joka näytti ensin liikkuvan päämäärättömästi mutta lähti sitten peräämme. Vaikka ranskalaiset tulliviranomaiset olivat jo tutkineet linnun Cherbourgissa, laivasta ilmoitettiin kipparille, että he tulevat käymään ja pyysivät vähentämään nopeuden 12 solmusta alle kymmeneen ottamalla genuan alas. He laskivat vesille ribin, jolla iskujoukko hyökkäsi peräämme. Kippari oli saanut neuvoteltua Linnulle luvan pitää storan ylhäällä ja niin Swan lensi koko ajan noin 10 solmun nopeudella eteenpäin. Ranskan tullin iskujoukkoa se ei häirinnyt vaan ribi ajoi Linnun kiinni ja sen vierelle päästyä kuljettaja sovitti nopeuden samaksi Swanin kanssa. Viisi aseistautuneen tullimiehen ryhmä nousi hetkessä kannelle ja valtasi Linnun. Salonkiin laskeutui kolme miestä, taas katsottiin passit, kyseltiin ammatteja sekä tiedusteltiin, onko Swan hankittu charter-käyttöön ja kippari vakuutti, että aivan omaksi ja kavereiden iloksi se on ostettu. Tullimiehet hymyilivät ystävällisesti ja kun miehistö tiedusteli, haluavatko he Cherbourgin kollegojensa tavoin tutkia venettä, yksi miehistä vastasi, että olisihan näin hienoa venettä mukava katsella. Hän käveli kipparin kanssa keulapiikkiin, vilkaisi sinne ja sen jälkeen vain katseli ympärilleen Linnun kauniin tiikkisisustuksen keskellä. Kun tullimiesten nokkamies nähtävästi sai Cherbourgista vahvistuksen siitä, että Lintu oli tutkittu siellä, iskujoukko kiitti kohteliaasti. Kysymykseen, saako heitä kuvata, yksi miehistä vastasi kyllä, mutta no faces, kasvot eivät saa näkyä. Sitten miehet tekivät taidokkaat loikat takaisin ribiin, viimeinen mies melkein tempaistiin kyytiin ja kuljettaja avasi hanaa. Ribi erkaantui nopeasti Linnusta, teki kaarroksen ja palasi emoalukseen. Linnun miehistö jäi ihmettelemään, tehtiinkö operaatio harjoitusmielessä vai onko Linnussa jotain erityistä, mikä herättää tullimiesten mielenkiinnon.

Oostende - Kiel

Oostendesta aloitimme kovan urakan kohti Kieliä. Edessä oli Englannin kanaali, Pohjanmeri ja Kielin kanava.

Matka sujui miehistöltä mainiosti. Kielin kanavan Hampurin suulle Cuxhaveniin saavuimme noin klo. 3.00 yöllä. Päätimme että teemme pikaisen tankkauksen ja jatkamme matkaa samantien kohti kanavaa niin, että perillä oltaisiin klo. 8.00 aikoihin. Vastavirta oli suurta!




















Kanavassa oli paikoitellen ahdasta, mutta upeat maisemat!

Tällä hetkellä istumme Kielissä ja valmistamme ruokaa. Tarkoitus on jatkaa matkaa suoraan kohti Tallinnaa vielä tänään illalla. Edessä tulee olemaan 3,5vrk urakka, joka on hieno jatko edeltävälle 2,5vrk jaksolle.

Lisää tarinoita tulossa kun Lintu saavuttaa Tallinnan!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Cherbourge - Oostende


Siirto Cherbourgesta eteenpäin alkoi aikaisin aamulla. Köydet irtosivat laiturista klo. 8.30 paikallista aikaa. Ilma oli sateinen, mutta säätiedoista poiketen tuulinen, joten purjeet nostettiin heti ylös.

Vauhti ensimmäisen päivän aikana oli 6 solmun luokkaa. Iltapäivällä sade väistyi auringon tieltä ja miehistö pääsi kuivattelemaan vaatteitaan. 

Sade yltyi taas seuraavana aamuna, mutta toi mukanaan tuulen, joka merivirtojen avustuksella nosti Linnun nopeudeksi parhaimmillaan 13 solmua. Matka taittui todella mukavasti ja miehistö löysi Oostendin Royal Yacht Oostendin klo. 16.30 aikoihin. 


















Huomenna matka jatkuu kohti Kielin kanavan alkupäätä Elbeä. Matkaa odotettavasti noin kaksi ja puoli vuorokautta.



















Oostendessa nautittiin simpukoista ja hyvistä pihveistä!



















Keskusta näytti mereltä päin karulta, mutta osoittautui kuitenkin todella mukavaksi paikaksi. Pyöriä oli alueella valtavasti! 

Cherbourge

Cherbourgesta Tapsa lähti takaisin Suomeen ja mukaan miehistöön liittyivät Juha ja Mikko. Cherbourg otti Linnun vastaan sateisissa merkeissä, mutta Juhaa odotellellassa miehistön viettäessä välipäivää tuli aurinko esiin ja päivästä upean kesäinen.



















Janne kävi ensimmäisenä aamuna hakemassa klo. 7.30 leipomosta tuoretta leipää ja croisanteja. Kadut olivat vielä tässä vaiheessa uutta päivää tyhjiä.



















Tapsa heitti hyvin palvelleet purjehduskenkänsä eteenpäin. Pohjat olivat kolmen viikon aikana menneet aivan puhki.

Brest - Cherbourge

Brestistä matkaa jatkoi kohti Cherbourgea Tapsa, Jyrki ja Janne. Keli oli purjehduksen ja maisemien kannalta mahtava. Vauhtia keskimäärin matkalla 7,1 solmua ja hymy miehistöllä sen mukainen. Pienestä miehistön määrästä huolimatta kaikki sujui tällä etapilla loistavasti!
















Majakka heti Brestin ulkopuolelta. Sää oli jälleen kerran puolellamme.
















Delfiinit tulivat moikkaamaan meitä tälläkin etapilla.
















Vahtivuoroista auringonnousun aikaan on kova kilpailu. Tällä kertaa voiton vei Jyrki.
















Cherbourgin aallonmurtaja on joutunut aikanaan ottamaan vastaan myös vähemmän tervetulleita vierailijoita.